torstai 23. heinäkuuta 2015

"Aukun keksit" eli Suuret valkosuklaakeksit

Tämän reseptin sain tuttavaltani Auroralta. Pitkästä aikaa pöytää koreaksi ja ihania keksejä siis tarjolla tänään (ja vielä varmasti viikonloppunakin!) pojan 7kk päivän ja mun parin päivän takaisen nimipäivän johdosta! 

Suuret valkosuklaa-hasselpähkinäkeksit

3/4 dl sokeria
1 dl fariinisokeria 
125 g margariinia
1 muna
100 g valkoista suklaata
100 g hasselpähkinöitä 
2,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota pehmeä rasva ja fariinisokeri sekä sokeri sähkövatkaimella. Lisää kananmuna. Vaahdota. Paloittele suklaa veitsellä kuutioiksi. Rouhi pähkinät. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Nosta keksitaikina lusikalla pellille ja taputtele pyöreiksi kekseiksi. Voit käyttää hieman jauhoa käsissä ja taputella keksit litteämmiksi. Jos teet pieniä keksejä, lusikoi pellille ja jätä taikina kasoiksi. Paista 200 asteessa 8-10 minuuttia.

Puhelinkuva, pahoittelen laaduttomuutta.


Suklaat ja pähkinät lisäsin siis taikinaan ennen paistoa. ;) 

Näistä tuli huiman hyviä! Miehen mielestä maistui aivan ammatilaisen tekemiltä! :D 


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Sininen prinsessakakku puolivuotiaalle

Hejssan allihopa!

Pitkästä aikaa pääsen taas käymään blogin ja leivonnan maailmassa. Kesäkuu on vierähtänyt pitkälti perheen kesken lomaillessa eikä (uskomatonta kyllä!) leipomisasioille ole juurikaan jäänyt aikaa. Alkukuusta oli kyllä tarkoitus tehdä suklaakeksejä pojan nimipäiville mutta ne bileet jäivät hieman varjoon, kun piti valmistautua myös Tampereen-reissuun ja anopin 60-vuotispäiville. Noh, ehkäpä teen keksit sitten omille nimppareille heinäkuussa. Kirsikkana kakun päällä täytyy tunnustaa, että aloitin juhannuksesta myös eräänlaisen herkkulakon, joten leivontahommat tuskin ainakaan lisääntyvät. Paitsi jos keksinkin aina jonkin "terveellisen" version. Se voisikin olla hauskaa mutta nyt asiaan.

Tänään meidän suloinen pikkupoikamme täyttää puoli vuotta ja sitä on kyllä aivan pakko juhlistaa jotenkin. Raukallahan on syntymäpäivä juuri ennen jouluna, joten senkin vuoksi jo tahtoisin, että tässä kesäkuun aikana olisi edes joku isompi juhla pojalla. Tänä vuonna juhlan virkaa toimittaa leipomani prinsessakakku, joka todennäköisesti syödään kaksistaan mieheni kanssa.


Tietenkin kakusta piti tehdä vähemmän prinsessainen, joten värjäsin päälle tulevan marsipaanin siniseksi. Marsipaaniahan saa myös valmiiksi sinisenä mutta se oli niin oudon (lue: ruman) sävyistä, että päätin kokeilla, josko itse saisin kivemman näköista aikaiseksi. Onnistuin mielestäni suht. hyvin, vaikka sävy jäikin hieman vihertäväksi, kun marsipaani itsessään on hieman kellertävää. En tiedä, jos enempi elintarvikeväriä olisi tehnyt marsipaanista sinisemmän, mutta minusta tuo on kaunis noinkin.

Sininen prinsessakakku

Pohjaa varten ota esille

  • Irtopohjavuoka (halkaisija 24 cm)
  • Desimitta ja teelusikkamitta
  • Kulho munasokerivaahdolle (reilun kokoinen)
  • Kulho kuiville aineille (voipi olla pienempikin)
  • Vatkain
  • Nuolija
  • Siivilä
Jauhota kakkuvuoka. (Voita ja korppujauhoja siis)

Mittaa 4 munaa ja päälle 2 dl sokeria isompaan kulhoon ja vatkaa ne vaahdoksi. Vaahto on hyvä, kun se on vaaleaa ja kuohkeaa ja siihen pystyy piirtämään kuvion vatkainta nostaessa. Tässä menee noin 5-10 minuuttia.

Sekoita pienemmässä kulhossa kuivat aineet keskenään eli 2 tl leivinjauhetta, 2 tl vaniljasokeria, 1 dl vehnäjauhoja sekä 1 dl perunajauhoja.

Siivilöi kuivat aineet muna-sokerivaahtoon. Kääntele rauhallisesti nuolijalla, kunnes jauhoseos on kunnolla sekoittunut vaahtoon. Kinuskikissa väittää, että ei tarvi siivilöidä ja voi sekoittaa vatkaimella, jolloin pääset nopeammin eteenpäin. Mä olen kuitenkin ihan varma, että sen kerran, kun EN siivilöi, käy katastrofi. Siksi näin.

Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista uunin alatasolla 175 °C noin 25-30 min.

Kerrankin mun kakkupohjasta tuli täydellinen! Eikä ollut yhtään tumma päältä, kuten yleensä. Se johtui varmasti siitä, että yleensä olen paistanut kakkupohjan keskitasolla eikä se oikein toimi. Varsinkaan tolla meidän kökkötraktoriuunilla. Lisäksi pohja on ihanan hötöinen ja pehmeä muttei hajonnut, kun sitä leikkasi. Johtunee perunajauhosta? Olisin voinut syödä sen pohjan jo pelkälteenkin. :D

Pohja leikataan siis kolmeen osaan ja se kannattaa täyttää samassa vuoassa, jossa paistokin tapahtui. Vuoraa vuoka kelmulla niin pysyy homma siistinä ja voit kääntää kelmun hyydytysvaiheessa kakun päälle. (Itse en tietenkään tätä tajunnut vaan pesin sen irtopohjavuoan paiston ja täytön välissä.)


Täytteitä prinsessakakussa on kaksi. Tässä kohtaa sovelsin hieman.

Laita kakkuvuoan pohjalle kerros kakkupohjaa ja levitä sen päälle ensin 1 dl vadelmahilloa ja hillon päälle vielä vadelmasurvosta, johon on käytetty 3 dl vadelmia. Helppoa kuin heinänteko.

Itse käytin pihiyksissäni ulkomaisia pakastevadelmia, joten keitin niitä ensin pari minuuttia. Valutin ylimääräiset nesteet pois ja jäljelle jääneen vattumönjän käytin kakkuun. Vadelmahilloa mulla ei ollut, joten käytin lettuhillo-nimikkeellä olevaa jankkia, jossa oli vadelmien lisäksi myös mustikkaa ja mansikkaa.

Nosta vadelmatäytteen päälle keskikerros kakkupohjasta. Toiseen kerrokseen tulee vaniljatäyte, jota varten tarvitset:

  • Pienen kattilan
  • Isohkon kulhon
  • Astia liivatelehden liotusta varten
  • (Puu)kauha 
  • Vatkain
  • Desi-, ruokalusikka- ja teelusikkamitat

Liota 1 liivatelehti kylmässä vedessä. 

Sekoita kattilassa keskenään 2,5 dl maitoa, 1,5 rkl maissitärkkelystä, 1,5 rkl sokeria, 2 munan keltuaista ja 2 tl vaniljasokeria. Kuumenna ja sekoita koko ajan, jottei sotku pala pohjaan. Sekoita, kunnes seos on sakeaa ja kiisselin näköistä. Ota pois levyltä ja jätä jäähtymään.

Valuta liivatelehti ja sekoita se kuumaan kiisseliin.

Vatkaa 2 dl kermaa (itse käytin kuohua, jotkut tykkää vispistä) vaahdoksi ja sekoita kermavaahto jäähtyneen kiisselin sekaan. Kaada koko komeus kakkupohjan päälle tasaisesti. 

Lisää vaniljatäytteen päälle vielä viimeinen kerros kakkupohjaa, peitä kelmulla tms ja laita jääkaappiin jähmettymään ja makustumaan. Saisi olla siellä ainakin yön yli. 

Tässä vaiheessa olin itse oikein luottavainen. Kaikki oli mennyt nappiin. Jopa kermavaahdosta tuli kerrankin melko täydellistä. Vaniljatäyte maistui huikean hyvälle. Ehkä ihan vähän harmitti jälkeenpäin, että käytin vaniljasokeria enkä vaniljauutetta, josta olisi saanut enempi makua. Mutta hyvältä se maistui noinkin. 

Seuraavana päivänä olikin edessä se itselle vaikein eli uusi oppimiskokemus. Marsipaanin värjäys, kaulinta ja kakun kuorrutus.

Ensin vatkataan 2 dl kermaa kovaksi vaahdoksi. Kermavaahto levitetään kakun päälle siten, että reunoille vaahtoa tulee aivan ohuesti (tässä kohtaa on tietenkin pitänyt ottaa irtopohjavuoan reunat pois kakun ympäriltä*) ja kakun päälle iso keko, jolla saadaan kakkuun hieman pyöreähköä muotoa.


Ei se nyt ihan täydellisesti mennyt, mutta ensikertalaiseksi olin tyytyväinen. Marsipaania oli 250 grammaa, mikä on aika vähän tämän kokoiseen kakkuun. Monissa paikoissa mainitaan, että 24 senttisen kakun päälle tarvii ainakin tuplamäärän marsipaania. Ihan hyvin tuo pienikin määrä riitti, kun kauli tarpeeksi ohueksi mutta hieman hankalaa se homma oli, kuten kuvastakin näkyy.

Paksumpi kuorrute olisi auttanut aloittelijaa, sillä nyt sain päällykseen aikaiseksi mojovan reiän. Enempi massaa olisi myös helpottanut noiden sivujen kuorruttamista. Nyt niihin jäi jonkin verran laskoksia, mutta suht siististi sain tuon massan kuitenkin asettumaan. (Huomaa myös ohuen kuorrutteen alta kuultava kakkupohja.)

*) Jos olisit järkevä leipoja, kokoaisit kakun ylösalaisin irtopohjavuokaan ja ennen kuorrutusta kumoaisit kakun tarjoilulautaselle. Arvaatte varmaan, etten ollut järkevä.


Kinuskikakun koristeiden jämistä sain tehtyä vielä kukkaset tuohon kakun päälle. Nam nam, oli huippuhyvää! :)

maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitienpäivä

Hieman myöhässä postaus, koska kuvien kanssa joutui vähän säätämään.

Eilen oli mun ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Tilannehan aivan huutaa kakkua! 

Koska viime aikoina leipomukset ovat olleet kovin suklaisia, halusin tällä kertaa jotain raikkaampaa. Ja itse asiassa kaipasin myös jotain "tavallista", joten päädyin kinuskikakkuun. Reseptin löysin Kotilieden sivuilta. 

En ole koskaan ennen tehnyt kinuskia tai kinuskikastiketta, joten kakussa oli omat haasteensa. Tämän kakun kanssa pääsin myös ensimmäistä kertaa tekemään koristeita sokerimassasta. Kinuskikissan ohje koristeisiin oli mun mielestä vaikea, mutta onneksi löysin yksinkertaisen ohjeen Baking My Dream Cakes-blogista, jolla sain useammankin ruusun aikaiseksi. 


Koristeiden näprääminen oli hauskaa. Vähän meni yötöiksi, kun poika piti sen verran kiireisenä hereilläoloaikanaan. Samoin kävi kakun päälle keitettävän kinuskin kanssa. Mutta ei mua haittaa, oli mukavaa yön hiljaisuudessa keitellä sokerilitkua kaikessa rauhassa. Kai se on sitä kotiäidin omaa aikaa sitten. :D


Resepti kakkuun löytyy tosiaan tuolta Kotilieden sivuilta, joten en sitä tähän kopioi mutta käyn läpi pari kohtaa.

Pohja

Voi oli mielestäni täysin ylimääräinen. Lopputulos olisi varmasti ollut aivan hyvä ilmankin. Meidän uunissa myös paistoajaksi olisi riittänyt vähempikin kuin 40 minuuttia. Pidin pohjaa uunissa 40 minuuttia 175 asteessa ja pinta tummui vähän turhan paljon. Kuulin myöhemmin mieheltäni, että meidän uuniin kannattaa laittaa parikymmentä astetta vähemmän ja pitää aika ohjeen mukaisena. Koitan muistaa jatkossa.

Pohjan leikkaaminen kolmeen osaan osottautui mulle hankalaksi hommaksi. Olen joskus aiemminkin leikannut kakkua mutta nyt se meni jotenkin aivan vinoon. Keskikerros hajosi lopulta kahteen osaan! Onneksi kakku pysyi kuitenkin kasassa. Vielä pitää siis harjoitella näitä täytekakkuja. :D

Täytteen kinuskikastike

Tein tämän lauantaina päivällä. Jäähdytin kastiketta ensin kylmävesihauteessa ja sen jälkeen jääkaapissa muutaman tunnin. Mielestäni tuli siinäkin ajassa aivan tarpeeksi kylmää. Ajankäytön kannalta toki helppoa, että tän voi tehdä jo vaikka edellispäivänä.

Kinuski

Kakun päälle tulevan kinuskin keitin siis viimeisenä tekonani lauantai-iltana. Se olikin melko jännittävää, sillä pelkäsin, että kinuski menee aivan kivikovaksi jähmettyessään. Keitin kinuskia aika tarkalleen 21 minuuttia ja siitä tuli, vaatimattomasti sanottuna, just täydellistä! :D Kakkupohja oli sen verran vinkura, etten saanut kovin kauniisti kinuskia levitettyä mutta maku ja rakenne olivat muuten loistavat.



Mähän tein siis koko kakun lauantaina ja vain päällyskermat vaahdotin juuri ennen tarjoilua. Hyvää palautetta tuli ja kakku oli juuri sopivan kostea. Omaan makuuni kyllä vähän turhan makeaa mutta mitä muuta voi odottaa, kun kakkuun ei paljon muuta tullut kuin kermaa ja sokeria! Pursotukset olisi voinut tehdä paremminkin. Vispikerma saattoi olla vähän turhan lämmintä, en keksi muutakaan syytä sille, miksi vaahto meinasi alkaa valua irti kakusta...

Ja hahhah hahhaa, arvatkaa vain mokasinko lopulta tämänkin! Kyllä. Kun olin saanut kakun kuorrutettua ja valmiiksi, nostin sen pöydältä viedäkseni tarjoiltavaksi ja humps vain paitani sai kermavaahtokuorrutuksen! Kaadoin sen pirun kakun päälleni! :D) Harmitti aika vietävästi, mutta sen suurempaa vahinkoa ei onneksi tapahtunut ja saatiin kakku lopulta jopa syötyä. :D

Loppuyhteenveto:

Maku hyvä.
Vispikerman käyttöä harjoiteltava.
Kakun leikkaamista harjoiteltava. 

maanantai 4. toukokuuta 2015

Vappubrunssin juustokakku

Vappupäivää vietimme mieheni siskopuolen luona nyyttäribrunssin merkeissä. Oli tarkoitus tehdä vaniljainen mojito-juustokakku, jonka reseptin löysin Ruokalasta. No mojitot jäi aika kauas tästä, kun en muistanut ostaa limeä ollenkaan eikä ollut rommiakaan (jota ei tosin ollut reseptissäkään). Tein sitten hieman soveltaen, alla ohje omaan tapaani.

Tylsää, en ehtinyt ottaa kuvaa kakusta mutta tuolta Ruokalasta voi tsekkaa, miltä se suunnilleen näytti. Koristelumintut oli mun kakussa hieman epäjärjestelmällisemmin...

Tarvikkeet
Irtopohjavuoka 
Leivinpaperia
Pari kulhoa
Kattila
Puukauha
Nuolija
Vatkain
Mittoja, keittiövaaka

Ainekset

Siirappiin
1,5 dl sokeria
1,5 dl vettä
1 ml vaniljajauhetta
3 oksaa tuoretta minttua

Pohjaan
175 g LU Domino Minttu-keksejä (=yksi pötkö, itse käytin puolitoista pötköä)
35 g voita tai margariinia sulatettuna

Täytteeseen
3 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl vaniljarahkaa
2 dl kuohukermaa
2 rkl sitruunamehua

Koristeluun reilusti tuoretta minttua

Valmistusohjeet

Mittaa minttusiirapin ainekset kattilaan. Kiehauta ja keitä siirapiksi (n. 15-20 minuuttia). Nosta kattila liedeltä. Poista mintun oksat.

Murskaa Domino Minttu -keksit. (Mitä hienommaksi mössöksi, sen paremmin pysyy pohja kasassa.) Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. 

Sekoita tuorejuusto ja vaniljarahka keskenään. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto juusto-rahkaseokseen ja mausta täyte sitruunamehulla. 

Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja liota ne kuumaan minttusiirappiin. Itselle ei ainakaan riittänyt vain lämmin, kuten ruokala.netin ohjeessa. 

Kaada siirappi täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen. 

Kaada täyte keksipohjan päälle ja peitä vuoka kelmulla.

Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli. Koristele pinta mintunlehdillä.

* * * 

Tuli siitä näinkin ihan hyvää. Liivatteet (dr. oetker) ei meinanneet taas toimia ollenkaan. Sain ensin aikaiseksi vain siirappiklimpin! Ruokala.netissä sanotaan, että liota liivatelehdet "vielä lämpimään siirappiin". Juu ei. Siirapin pitää olla kuumaa! Ainakin noiden ötkerin lehtien kanssa, muuten tulee klimppi. Taidankin tehdä jonkinlaisen postauksen liivatteen käytöstä. Sitä tulee jonkin verran kuitenkin käytettyä, kun näitä juustokakkuja tykkään helppouden vuoksi tehdä. 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Synttäriherkuttelu: Tummasuklaakuppikakut maapähkinävoikuorrutteella


Syntymäpäiväni kunniaksi tein otsikon yhdyssanahirviökakkuja. Resepti on napattu Brown Eyed Bakerilta ja alla siitä itse itselleni kääntämäni versio. 

Tarvikkeet

Kulhoja
  • 1, joka kestää lämpöä, suklaaseokselle
  • 1 (pieni) jauhoille
  • 1 keskikokoinen/iso, jossa kaikki yhdistetään
  • 1 kuorrutukselle (keskikokoinen/iso)
Leivontamittoja, keittiövaaka
Siivilä
Vispilä
Sähkövatkain (& "paddle attachment")
Nuolija
Muffinssipelti/ -vuokia
Pursotuspussi ja tylla

Näiden lisäksi itsellä kului myös jonkin verran lusikoita ja mittaamisen apuna käytettyjä pikkukippoja. 



Kuppikakkuihin

113 g (suolatonta) voita 
57g leivontasuklaata / makeuttamatonta suklaata paloiteltuna
43 g/120 ml kaakaojauhetta (van Houtenia tms. leivontaan tarkoitettua)
106g/ 177 ml vehnäjauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
3/4 tl leivinjauhetta
2 munaa
148g/ 177 ml sokeria
1tl vaniljauutetta 
1/2 tl suolaa 
113g /120 ml kermaviiliä


Itse käytin normaalisuolaista voita ja skippasin erillisen suolan kokonaan. Suolaton voi on suolaisen hintaista! En raaski ostaa sitä. Korvasin myös vaniljauutteen yhdellä maustemitallisella (=1ml) vaniljajauhetta. 



Kuorrutteeseen

240 ml tomusokeria
240 ml maapähkinävoita 
70 g huoneenlämpöistä (suolatonta) voita
3/4 tl vaniljauutetta 
1/4 tl (sormi)suolaa
80 ml kuohukermaa


Maapähkinävoita voisi tehdä helposti itsekin, mutta koska olen laiska eikä mulla ole monitoimikonetta, ostin kaupasta. Urtekramin 230 gramman purkki menikin kokonaan. 

Myös tässä käytin normaalisuolaista voita ja jätin erillisen suolan kokonaan veks. Vaniljauutteen sijasta käytin vaniljajauhetta.

Näillä määrillä tulee 12 kuppikakkua. 

Tee näin

1. Aseta uuni 175 celsiukseen ja ota esille muffinssipelti ja/tai -vuoat.

2. Yhdistä voi, suklaa ja kaakao kuumuuden kestävään kulhoon. Sulata seos kiehuvaa vettä sisältävän kasarin päällä. (Tai sulata mikrossa, mutta muista sekoittaa tiuhaan!) Laita sivuun ja anna jäähtyä. 

3. Yhdistä jauhot, ruokasooda ja leivinjauhe keskenään

4. Vispaa ja sekoita: 
  • Vispaa kananmunat ja lisää joukkoon sokeri, vanilja ja suola (sekoita kunnolla)
  • Lisää jäähtynyt suklaaseos ja sekoita. 
  • Siivilöi noin kolmasosa jauhoseoksesta ja vispaa kunnes seos on tasainen.  
  • Vispaa joukkoon kermaviili 
  • Siivilöi loppu jauhoseoksesta 
  • Vispaa, kunnes seos on tasainen ja paksu 
5. Jaa seos muffinivuokiin. Paista uunin keskitasolla 18-20 minuuttia, kunnes taikina on kypsää (hammastikkutestissä ei jää taikinaa tikkuun) 


6. Anna kakkujen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kuorrutusta. Puolisen tuntia kestää jäähtyä, kun otat muffinsit pois vuoasta/pellistä. 

7. Tee kakkujen jäähtyessä kuorrutus: 
  • Yhdistä tomusokeri, maapähkinävoi, voi, vanilja ja suola. Sekoita sähkövatkaimella/ monitoimikoneella. (En tiedä, mikä on suomeksi paddle attachment mutta semmoisella olisi paras sekoittaa. Itsehän jouduin pärjäämään ihan noilla perusjutskilla, jotka tulee sähkövatkaimen mukana.) 
  • Sekoita rauhallisella nopeudella, kunnes seos on kermainen ja keräile kuorrutetta nuolijalla kulhon reunoilta. 
  • Lisää kerma ja vatkaa nopeasti kunnes seos on kevyttä ja sileää. 
Lopuksi tursottele kuorrutus muffinssien päälle. 

* * 

No niin, noin se suunnilleen menikin.Kuorrutetta olisi ehkä voinut vatkata hieman enempi, mutta en uskaltanut ettei käy mitään juoksettumiskatastrofia. 


Kuvissa on vähän huono valo, joten kuorrutteen väri on näissä vähän valju.  


Maku on todella tuhti ja överi, mutta niin kai amerikkalaisessa leivoksessa kuuluukin olla. Aika järjetöntä jankkia toi maapähkinävoi. Yksistään se maistui ihan hirveälle, mutta kun sekoittaa mukaan voita ja sokeria, johan maistuu! Suklaataikina on kaikessa runsaudessaan ihan mielettömän hyvää. Kakkupohjan resepti menee siis varmasti talteen ja jatkokäyttöön. 

Näitä on vielä 10 jäljellä. En usko, että pystytään tähän yksin. Tulkaa kylään. :D

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Syntymäpäiväsuunnitelmat

Haaveilin tekeväni itselleni syntymäpäivälahjaksi Snickers-kakun mutta realiteetit tulivat vastaan. Ei vain ole aikaa eikä varmaan taitojakaan tehdä tuota tässä vaiheessa. Mutta heti, kun mulla on laittaa neljä tuntia (ja ehkä vähän enempikin) kakun leipomiseen, teen tuommoisen. Kyseinen kakku on varmasti ihmeellisen hyvää.

Kakkosvaihtoehtona on herkullisen oloiset suklaamuffinsit maapähkinävoikuorrutteella. Kuorrutehommat on mulle vielä melko uusia, mutta tätä tekee mieli kokeilla. Oikein jenkkimäistä eli överimakeaa ja tuhtia! Just mun makuun. :)

Leivontaraportti tulossa viimeistään ensi viikon lopulla!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Vaniljamuffinssit

Hah hah haa! Minä ja muffarit ei vaan sovita yhteen. :D


Näin pitkästä aikaa muutamaa tyttökaveria viime viikonloppuna ja innoissani leivoin meille etkoherkkuja. Saunomisen jälkeen tarkistin viestit ja mies oli laittanut Whatsappiin "Muffinsit jäi!"! Olin unohtanut ne jääkaappiin!! No, jäipä meille enempi ja nyt on vierasvaraa pakkasessa. Tiedä sitten, kuinka säilyvät. (?)


Resepti näihin löytyi siis Kinuskikissalta. Koristelussa kuljin omia polkujani mutta muutoin tein aika lailla tarkalleen, kuten resepti käski. Mitä nyt margariinin vaihdoin voihin, kun sitä sattui olemaan kaapissa valmiiksi. Meillä ei margariinia käytetä edes leivän päällä, joten en viitsinyt turhaan käydä ostamassakaan.


Kumman kakut on muuten nyt myös Facebookissa! Laitan tänne semmoisen Face-ikkunan, kunhan keksin, kuinka se tehdään. On tässä kans varsinainen it-ammattilainen....

Syntymäpäivätarjoilut: Pätkiskakku

Sekä mulla että miehelläni on syntymäpäivät huhtikuussa. Lupasin jo aikaa sitten leipoa rakkaalleni syntymäpäiväkakuksi Pätkiskakun. Googlettelin reseptejä ja tapoja valmistaa kyseinen kakku olikin yllätyksekseni kaksi. 



Pätkisjuustokakku olisi varmasti ollut helpompi itselleni mutta mieheni pitää täytekakuista, joten valitsin sen version. Reseptiksi valikoitui lopulta Lunni Leipoo blogin Pätkiskakku-resepti, josta muokkasin hieman teko-ohjeita yksinkertaisemmaksi. Ylimääräiset "lörpöttelyt siis poistettu. :)


Pätkiskakku

Tarvikkeet:
  • Kulho kuiville aineille
  • Kulho märille aineille
  • Astia margariinin sulatukseen
  • Kakkuvuoka 15-20 cm (itsellä 20 cm irtopohjavuoka)
  • Taikinan sekoitukseen työkalu, esim. nuolija tai kauha
  • Hammastikku tmv. kakun kypsyyden testaamiseen
  • Kattila kuorrutuksen sulatusta varten

Taikina:
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2-3 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 150 g sulatettua margariinia
  • 1 pss Pätkis Mini Bites -karkkeja / 7 patukkaa (itse käytin pussia)
  • 2 dl kermaviiliä / maustamatonta jogurttia (käytin kermaviiliä)
  • 3 munaa
Kuorrutus:
  • 200 g tummaa suklaata
  • 100 g margariinia
Tee näin:

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään.

Sulata margariini ja sekoita siihen haluamasi kokoisiksi paloiksi pilkotut Pätkikset (jätä halutessasi pari-kolme palaa koristelua varten), kermaviili ja munat.

Sekoita kuivat aineet märkien kanssa, sekoittele huolellisesti pohjia myöten. Et kuitenkaan tarvitse mitään sähköaparaatteja.

Voitele kakkuvuoka ja kaada siihen taikina. 
Paista uunissa n. 45 minuutin ajan. 

Kumoa paistunut kakku nurin päin jäähtymään ritilälle.

Kun kakku on jäähtynyt, sulata kattilassa pienellä lämmöllä kuorrutuksen suklaa ja margariini, kaada kakun päälle ja sivele reunoillekin. Rouhi mahdolliset suklaapalat vielä pinnalle koristeeksi.


Mun kakkuni kohosi uunissa ihan kamalasti, joten kumotessa se meni alaosasta vähän tollai kenolleen. Olisihan sen voinut leikata mutta sittehän kakkua olisi mennyt hukkaan! :D
Ei siitä kovin kaunis tullut, mutta hyvää.
Kuorrutukseen olisi voinut myös käyttää Pätkistä, mutta ehkä se olisi ollut vähän liikaa jo. Se on varmasti makuasia. Itse käytin Pandan tummaa suklaata. 





tiistai 24. maaliskuuta 2015

Nimijuhlat


Pojan nimijuhlissa tarjoiltiin itse tehtynä:
(Reseptiin klikkaamalla)

Lisäksi äitini teki kinkkupiirakan sekä sitruunakakun. Kaupasta ostin Domino-keksejä sekä Pirkan pakaste-macaroneja, kun niitä en uskaltanut enkä ehtinyt alkaa harjoittelemaan mutta halusin kuitenkin tarjota jotain pikkuleipää. 



Juomatarjoiluna oli perinteinen kahvi ja tee sekä lapsille Pommacia. Nostimme myös maljan kuohuviiniä pojalle sen jälkeen, kun nimi oli paljastettu. Alkoholiton versio oli toki myös tarjolla.




Kuvaamista pitänee vielä harjoitella ja ehkä harkita myös kameran vaihtoa... Tuo ruskea on lohipiirakka, joka sai (kumma kyllä) paljon kehuja. Itse en siitä niinkään välittänyt mutta kiva, jos muut tykkäsivät. Lisäys 26.3.2015 klo 11.23: Lohipiirakan päällä oli siis Mozzarella-raastetta. Ensi kerralla kokeilen jotain toista juustoa, sillä piirakka ei muuten ollut ylikypsä. 

Kakkua puolestaan jäi jopa yli ja kakkoskappale lähti koskemattomana mieheni työpaikalle. Aikamoisen tuhtia kamaa se olikin. Mutta hyvää. Omnomnomnom.

Rankka mutta ihana päivä.

Mustikkainen raakakakku

Me-lehdessä (numero 3/2015) oli ohje mustikkaiseen raakakakkuun ja mies toivoi, että leipoisin joskus sellaisen. Mikäpäs sen parempi syy leipoa kakkua kuin pojan kolmekuukautispäivä! :)



Resepti kakkuun löytyy myös internetistä! Itse käytin monivalintakohdista pohjaan kuivattuja aprikooseja ja basilikanlehtiä. Pähkinänä oli saksanpähkinä.

Täytteeseen käytin saksanpähkinöitä sekä hasselpähkinää. Hunajan korvasin suurelta osin agave-siirapilla, koska se oli juoksevampaa ja helpompi käsitellä. Koristelut jätin tällä kertaa kokonaan väliin, koska en olisi keksinyt reseptissä mainitulle sitruunamelissalle mitään muuta käyttöä ja iso osa olisi lopulta mennyt roskikseen.

Älyttömän helppohan tuollainen tehdä, kun aineet vain sotketaan yhteen blenderissä/ monitoimikoneessa. Itsehän sain aikaan melkoisen sotkun, koska meidän blenderi on sieltä halvimmasta päästä ja toimii lähinnä smoothieissa. Jouduin siis kaatamaan töhnät vielä eri purkkiin ja muussaamaan ne sauvasekoittimella. (En siis omistas monitoimikonetta, kuten varmaan arvasittekin jo.) Kyllä muuten kävi mielessä uuden ja tehokkaamman blenderin hankinta!



Maku oli yllättävän hyvä! Ei yhtään tunkkainen, kuten toisinaan raakakakut ovat. Banaani, mustikat ja siirappi toivat juuri sopivasti makeutta ja pohjaan käytetty basilika toi hauskan säväyksen makumaailmaan.

Editoitu kuvia 26.3.2015 klo 11.22

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Muffinssit

Olen näkemässä muutaman ystäväni pitkästä aikaa huhtikuun alkupuolella ja aion leipoa siihen tapaamiseen vaniljamuffinsseja, joiden ohjeen bongasin Kinuskikissan blogista. Etenkin odotan kovasti tuon kuorruttamisen ja piiloyllärin tekoa, sillä ne ovat mulle aivan uusia juttuja molemmat. Kumpikaan ei vaikuta ylivoimaisen vaikealta kuitenkaan. Raportoin onnistumisen/ epäonnistumisen sitten huhtikuun puolivälissä.

Muffinssihistoriani ei ole kovin kummoinen. Kerran olen tehnyt mustikkamuffineja, joista tuli oikein hyviä. Ei ehkä kauniita (ks kuva alla) mutta nameja! Pojan nimijäisiin tein earl grey -muffinsseja. Nekin olivat ihan hyviä, mitä nyt kuorrute meni mönkään ja sellaisenaan muffinsit olivat vähän tylsiä. Tiedän muuten nyt, miksi kuorrute meni mönkään. Voi ei ollut tarpeeksi lämmintä ja pehmeää ja siksi se jäi kokkareiksi kuorrutteen joukkoon. Huokaus mikä amatöörivirhe!


Muffinssit 101

Tässä jotain perustietoa muffinsseista. Lähteenä internet ja omaan päähän jostain tarttunut tieto.

Muffinssit ovat siis pieniä leivoksia, jotka valmistetaan yleensä paperisissa vuoissa ja paistetaan uunissa. Itse käytän paistamiseen muffinssipeltiä, joka on ilmeisesti jäänyt vahingossa miehelleni, kun hänen entinen kämppiksensä muutti pois. Hävettää sanoa, mutta en todellakaan liikoja patistellut miestäni palauttamaan sitä kämppikselleen. Eipä tuo ole peräänkään kysellyt.. Pellin koloihin laitan paperisen muffinssivuoan, jolloin pelti pysyy siistinä ja muffinssit ovat periaatteessa tarjoiluvalmiita heti uunista tultuaan.

Muffinssitaikina voi olla suolainen tai makea. Variaatioita on niin paljon, että muffinsseille voisi perustaa kokonaan oman bloginsa. Pitääkin opetella joku perusohje, jos tulisi vähän useamminkin tehtyä muffareita. Sunnuntaiaamupalallahan olisi aivan ihana saada jotain leipämäisiä muffinsseja! Netti on ainakin pullollaan erilaisia ohjeita.


Muffinssit voi myös kuorruttaa, jolloin niistä tulee kuppikakkuja.  Tai no ei oikeastaan tule, sillä kuppikakku on aina makea ja joidenkin lähteiden mukaan myös valmistustapa eroaa muffinsseista. Muffinssin valmistus on helppoa, sillä aineet voi yksinkertaisimmillaan vain sotkea yhteen ja kaataa paistovuokiin, kun taas kuppikakkutaikina valmistetaan enemmän kakkujen tapaan vatkaamalla. Monet muffinssireseptit, joihin olen törmännyt vaikuttavatkin olevan kuppikakkureseptejä ja Suomessa taitaa olla aika tavallista kutsua kuppikakkujakin muffinsseiksi. Itselle sillä ei ole niin väliä ja tässä blogissa molemmat tuotteet lisätäänkin saman kategorian ("Muffinssit ja kuppikakut") alle. Lisäksi tosiaan kuppikakussa on aina se koristeellinen kuorrutus/ koristelu päällä, kun taas muffinssi on hyvää sellaisenaankin.

Lue lisää:
http://blogit.mtv.fi/voisilmapelia/2010/03/29/muffinsifanatismia/
http://www.arla.fi/reseptit/kaikki-teemat/muffinssit/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuppikakku 
http://superleivos.blogspot.fi/2012/04/muffini-vai-kuppikakku-valii.html
http://www.cakespy.com/blog-old/2008/6/1/cupcakes-vs-muffins-an-epic-battle-and-some-big-questions.html






torstai 12. maaliskuuta 2015

Minä, leipoja

Olen ikuinen innostuja, hurahtaja ja toivoisin, että olisi enemmän aikaa opetella tekemään asioita käsillään. Tämän blogin perustin, koska tahdoin itselleni paikan, johon kirjata muistiin harjoituksiani. Aiemmin olen pitänyt blogia nimellä "Maailma on kyllä kumma paikka" täällä Bloggerissa ja nykyään samalla nimellä blogi toimii Lily.fissä. Sen blogin aiheena on viime vuonna alkunsa saanut elämänmuutos, raskaus ja äitiys. Leivontablogin tahdoin kuitenkin perustaa taas tänne bloggeriin, koska alusta on mielestäni monipuolisempi kuin Lilyssä.

Leivontahistoriani on lyhyt eikä kovin värikäs. Aina silloin tällöin innostun leipomaan, yleensä joulun alla tai jos näen jossain herkullisen kuppikakkuohjeen. Juustokakut taitavat olla bravuurini. Ainakin ne useimmiten onnistuvat ja niistä olen saanut kehujakin. Nyt haluan opetella tekemään enemmän, paremmin ja värikkäämpiä, kun talouteemme syntyi joulukuussa 2014 poika ja tahdon tulevaisuudessa järjestää hänelle ihania syntymä- ja nimipäiväjuhlia sekä tarjota niissä fantastisen kauniit ja hyvänmakuiset synttärikakut! Aion opetella erilaisten kakkupohjien tekoa, kuorrutuksia ja koristeluita. Mutta pääasia on aina maku! Valitettavasti en (vielä!) osaa kauheasti soveltaa, joten leipomusten reseptit joudun etsimään paremmin osaavien leipurien blogeista ja muista ruokasivustoista.



Koska arkemme on vielä hieman kaoottista, blogin päivitystahti on ainakin alussa todennäköisesti melko verkkainen. Tervetuloa mukaan opettelemaan leivonnan ihmeellisyyksiä!