Hieman myöhässä postaus, koska kuvien kanssa joutui vähän säätämään.
Eilen oli mun ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Tilannehan aivan huutaa kakkua!
Eilen oli mun ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Tilannehan aivan huutaa kakkua!
Koska viime aikoina leipomukset ovat olleet kovin suklaisia, halusin tällä kertaa jotain raikkaampaa. Ja itse asiassa kaipasin myös jotain "tavallista", joten päädyin kinuskikakkuun. Reseptin löysin Kotilieden sivuilta.
En ole koskaan ennen tehnyt kinuskia tai kinuskikastiketta, joten kakussa oli omat haasteensa. Tämän kakun kanssa pääsin myös ensimmäistä kertaa tekemään koristeita sokerimassasta. Kinuskikissan ohje koristeisiin oli mun mielestä vaikea, mutta onneksi löysin yksinkertaisen ohjeen Baking My Dream Cakes-blogista, jolla sain useammankin ruusun aikaiseksi.
Koristeiden näprääminen oli hauskaa. Vähän meni yötöiksi, kun poika piti sen verran kiireisenä hereilläoloaikanaan. Samoin kävi kakun päälle keitettävän kinuskin kanssa. Mutta ei mua haittaa, oli mukavaa yön hiljaisuudessa keitellä sokerilitkua kaikessa rauhassa. Kai se on sitä kotiäidin omaa aikaa sitten. :D
Resepti kakkuun löytyy tosiaan tuolta Kotilieden sivuilta, joten en sitä tähän kopioi mutta käyn läpi pari kohtaa.
Pohja
Voi oli mielestäni täysin ylimääräinen. Lopputulos olisi varmasti ollut aivan hyvä ilmankin. Meidän uunissa myös paistoajaksi olisi riittänyt vähempikin kuin 40 minuuttia. Pidin pohjaa uunissa 40 minuuttia 175 asteessa ja pinta tummui vähän turhan paljon. Kuulin myöhemmin mieheltäni, että meidän uuniin kannattaa laittaa parikymmentä astetta vähemmän ja pitää aika ohjeen mukaisena. Koitan muistaa jatkossa.
Pohjan leikkaaminen kolmeen osaan osottautui mulle hankalaksi hommaksi. Olen joskus aiemminkin leikannut kakkua mutta nyt se meni jotenkin aivan vinoon. Keskikerros hajosi lopulta kahteen osaan! Onneksi kakku pysyi kuitenkin kasassa. Vielä pitää siis harjoitella näitä täytekakkuja. :D
Täytteen kinuskikastike
Tein tämän lauantaina päivällä. Jäähdytin kastiketta ensin kylmävesihauteessa ja sen jälkeen jääkaapissa muutaman tunnin. Mielestäni tuli siinäkin ajassa aivan tarpeeksi kylmää. Ajankäytön kannalta toki helppoa, että tän voi tehdä jo vaikka edellispäivänä.
Kinuski
Kakun päälle tulevan kinuskin keitin siis viimeisenä tekonani lauantai-iltana. Se olikin melko jännittävää, sillä pelkäsin, että kinuski menee aivan kivikovaksi jähmettyessään. Keitin kinuskia aika tarkalleen 21 minuuttia ja siitä tuli, vaatimattomasti sanottuna, just täydellistä! :D Kakkupohja oli sen verran vinkura, etten saanut kovin kauniisti kinuskia levitettyä mutta maku ja rakenne olivat muuten loistavat.
Mähän tein siis koko kakun lauantaina ja vain päällyskermat vaahdotin juuri ennen tarjoilua. Hyvää palautetta tuli ja kakku oli juuri sopivan kostea. Omaan makuuni kyllä vähän turhan makeaa mutta mitä muuta voi odottaa, kun kakkuun ei paljon muuta tullut kuin kermaa ja sokeria! Pursotukset olisi voinut tehdä paremminkin. Vispikerma saattoi olla vähän turhan lämmintä, en keksi muutakaan syytä sille, miksi vaahto meinasi alkaa valua irti kakusta...
Ja hahhah hahhaa, arvatkaa vain mokasinko lopulta tämänkin! Kyllä. Kun olin saanut kakun kuorrutettua ja valmiiksi, nostin sen pöydältä viedäkseni tarjoiltavaksi ja humps vain paitani sai kermavaahtokuorrutuksen! Kaadoin sen pirun kakun päälleni! :D) Harmitti aika vietävästi, mutta sen suurempaa vahinkoa ei onneksi tapahtunut ja saatiin kakku lopulta jopa syötyä. :D
Loppuyhteenveto:
Maku hyvä.
Vispikerman käyttöä harjoiteltava.
Kakun leikkaamista harjoiteltava.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti